Kerronnan mahdottomat ja antimimeettiset piirteet osana immersiivistä fantasiaa: "Tuulen nimi" ja epäluonnollinen kerrontatilanne

Tutkielmassa analysoidaan Patrick Rothfussin Tuulen nimi -fantasiaromaanin kerrontatilannetta epäluonnollisen narratologian käsitteiden avulla. Tutkimuksen lähtökohtana on epäluonnollisen narratologian soveltaminen uudenlaiseen tutkimuskohteeseen, sillä yksinomaan fantasian epäluonnollisuuteen keskittyvää narratologista tutkimusta ei ole juuri tehty. Tuulen nimessä päähenkilö kertoo kahdelle kuulijalle omaa elämäntarinaansa, ja tutkielman keskeinen tutkimuskysymys on, millä perusteilla hänen kerrontaansa voi pitää epäluonnollisena. Kun tähän on vastattu, siirrytään tutkimaan, mikä on kerronnan epäluonnollisuuden merkitys osana fantasiaromaania. Kohdeteksti luokitellaan immersiiviseksi fantasiaksi, jonka tunnuspiirteitä ovat fantasiamaailman sisäinen johdonmukaisuus ja päähenkilö, joka tuntee maailman ja osaa toimia siellä itsenäisesti. Kerronnan epäluonnollisuudelle annetaan tutkielmassa kaksi vaihtoehtoista määritelmää, joista ensimmäinen pitää epäluonnollisuuden ehtona mahdottomuutta ja toinen antimimeettisyyttä. Antimimeettisyys tarkoittaa todenkaltaisuuden illuusion rikkomista kertomuksessa, kun taas mahdottomuus viittaa joko fyysisesti, loogisesti tai inhimillisesti mahdottomiin kerronnan piirteisiin. Kohdetekstin kerronnassa antimimeettisyys ilmenee fantasian konventioiden itsetietoisena kommentointina sekä tapahtumien todenkaltaisen kuvaamisen vaikeuden pohtimisena. Mahdottomana puolestaan voidaan pitää sitä, että päähenkilö kykenee kertomaan yhdessä päivässä suullisesti pitkää romaania vastaavan kertomuksen. Epäluonnollisuuksien tulkinnassa hyödynnetään erilaisia luonnollistamisen strategioita, joiden avulla kertomuksen erikoiset piirteet pyritään tekemään lukijalle ymmärrettäviksi. Tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että kerronnan epäluonnolliset piirteet tukevat eri tavoin kohdetekstin fantasian immersiivisyyttä. Kun henkilökertoja kommentoi oman kertomuksensa kertomusluonnetta ja tapahtumien todenkaltaisen kuvaamisen vaikeutta, lukijalle syntyy vaikutelma siitä, että on olemassa ”todellinen” tarinamaailma, jota kertoja kertomuksellaan pyrkii kuvaamaan. Kertomuksen ja todellisuuden väliseen suhteeseen liittyvät ongelmat ovat olemassa sekä tosimaailmassa että Tuulen nimen fantasiamaailmassa. Epäluonnollinen narratologia auttaa huomaamaan nämä kertomuksen piirteet, ja fantasiantutkimuksen käsitteet yhdistävät tutkimustulokset fantasian lajia koskevaan teoreettiseen keskusteluun